etusivu
lauma
kasvatus
muuta

vFIN& CAN &USA &KRE* &GER &LUX* MVA vFIN KVA vGERW-11 TK2 BH vJM-11 vLbSD -11 Namupuun Muistithan Minut


Kutsumanimi Riko
Syntymöaika 23.5.2005/AVO
Rotu Labradorinnoutaja
Sukupuoli Uros
Väri Musta
Omistaja Nita,Funside's
Kasvattaja Elisa,Namupuun (evm.)
Tittelit vFIN &CAN &USA &KRE* &GER &LUX* MVA vFIN KVA vGERW-11 TK2 BH vJM-11 vLbSD -11

Ensimmäinen koira

Riko tuli minulle vuonna 2005, jolloin en vielä tiennyt koirista paljoakaan, mutta ne olivat jo kiehtoneet kauan. Vähän kierrellen ja kaarrellen Riko päätyi meille. Sillä meille piti tulla vasta seuraavasta pentueesta narttu, mutta käväisin katsomassa Elisan luonna yhtä pientä mustaa uros pentua. Se osoittautuikin aivan ihanaksi ja juuri sopivaksi minulle. Rikon oli kuitenkin tarkoitus lähteä Englantiin. Kinastelimmekin kauan Elisan kanssa jäisikö koira Suomeen vai lähtikö se maailmalle. Lopuksi, minun onneksi Englantilais pariskunta perui varauksensa ja koira jäi Suomeen. Elisan kanssa hoidimme paperiasiat ja näin Riko tuli meille.

Aluksi Riko osoittautui suhteellisen vaativaiseksi tapaukseksi. Eikä asiaa helpottanut minun tietämättömyys. Onneksi meillä oli upea kasvattaja, joka neuvoi ja auttoi. Pahimman uhmaiän jälkeen meillä alkoikin sujua hyvin. Kumminkin vasta Riko ollessa neljä uskaltauduimme ensimmäisen kerran näyttelykehiin. Eikä paremmin olisi voinnutkaan mennä, sillä Riko oli hienosti vastakkaisen sukupuolen paras. Siitä lähtikin meidän upea näyttelyputki.


Riko Valittiin vuoden 2011 jalostusurokseksi
"Menestynyt monessa näyttelyssä ja toimii hyvin myös käyttökoirana! Evm-sukuinen koira, jolla jo hyvin kilpailleita jälkeläisiä.

Terveys

17.10.2009(Tuuli) Riko-poika oli nätisti toimituksen ajan, lopuksi nuoli kättänikin. Korvat, tassut ja kynnet olivat terveet. Desinfioin tassusta löytyvän parin sentin haavan. Hampaissa oli vähän plakkia, joten annoin mukaan pari koirien hammastablettia. Sydän oli ok, löi ihan normaalisti. Myöskään sivuääniä ei kuulunut.

Lonkat A/A terveet ja hyvin kehittyneet
Kyynärät 0/0 puhtaat
Silmät ok, terveet, puhtaat ja eloisat
Rokotettu;1.2.2010

Sukupuu

i ii iii
iie
ie iei
iee
e ei eii
eie
ee eei
eee

Kisakalenterit

Näyttelyt

PVM Paikka Luokka Maa Tuomari Tulos
1.9.2009 Rock on AVO FIN Shiroi ERI1 PU1 SERT VSP
28.12.2009 Yoldian Jouluputki AVO FIN Veera.S ERI1 PU1 SERT ROP
8.1.2010 Mimmu järjestää AVO FIN Kati ERI2 PU2 SERT-->vFIN MVA
13.3.2010 Funside's AVO FIN Kati ERI1 PU1 ROP
20.3.2010 Besonder's AVO CA Kati ERI1 PU1 SERT ROP
1.5.2010 Toljottajan AVO FIN Femm ERI1 PU1 SERT CACIB ROP
13.6.2010 Pyörätön AVO KRE Pilvi ERI1 PU2 SERT
20.6.2010 Evenfall&Syysruskan AVO GER Shiroi ERI1 PU1 SERT VSP
28.2.2010 Jacalyn&Yläkerran AVO AM Tuulia ERI1 PU1 VSP SERT CACIB
23.10.2010 Luxemburgin voittaja -10 KÄY LUX Femm ERI1 PU2 SERT CACIB
15.7.2011 Maailmanvoittaja-11 VAL FIN Hubble ERI1 PU1 CACIB VSP vMV-11
5.8.2011 Hensmars VAL SWE Santtu ERI1 PU1 ROP
8.9.2011 Saksanvoittaja-11 VAL GER Santtu ERI1 SA PU1 CACIB VSP vGERW-11

Arvostelut

"Erinomainen ensivaikutelma. Hyvä sukupuolileima, samoin rotuleima. Erinomainen rakenne. Kallo hyvän muotoinen, kuonolla hyvä pituus, otsapenger hyvä ja korvat hyvän kokoiset, erinomaista. Runko lihaksikas. Häntä hyvin kiinnittyt. Raajat erinomaiset."
Pihavahti-ERI

"Erinomainen yleisvaikutelma ja sukupuolileima. Oikeanlainen pää ja ilme. Hyvä kaula ja erinomainen rintakehä. Oikeanlaiset rungon mittasuhteet. Vahvat ja hyvin kulmautuneet raajat. Kantaa häntänsä kauniisti. Erinomainen, kiiltävä karvapeite." Hubble-ERI

Matc Show

PVM Paikka Luokka Tuomari Tulos
24.12.2009 Saiyan Kakarot Isot Aikuiset Rebecca SIN
16.7.2011 Alegre Urokset Mari PUN2

Mejä

PVM Paikka Maa Luokka Tuomari Tulos
11.1.2009 VLBL AVO Norja Veera AVO1 41p.
11.1.2009 VLBL AVO Suomi Nita AVO1 43p.
25.11.2009 Funside's AVO Suomi Nita AVO1 46p.
6.11.2009 Marrasnoutajat VOI Suomi Mari VOI1 42p.
31.12.2011 Virtuaalinen Mejämestaruus VOI Suomi Veera VOI1 41p. vJM-11

Toko

PVM Paikka Luokka Tuomari Tulos
17.10.2009 Mordon Girdle ALO Pöpö ALO1 171p.
18.10.2009 Mordon Girdle ALO Pöpö ALO1 171p.--->AVO
16.3.2010 Rosewreick AVO Netry AVO1 183p.
2.5.2010 Vappuputki AVO Nita AVO1 170p. --->VOI
13.6.2010 Basenjipäivät VOI Shekment VOI1 269p.
5.11.2009 Marrasnoutajat VOI Mari LKV VOI1 294p. --->EVL
8.11.2012 VLBL EVL femm EVL1 288p.
11.1.2012 Tammiputki EVL Nita EVL1 267p.

NOU/NOME

PVM Paikka Luokka Tuomari Tulos
24.12.2009 Funside's NOU Nita NOU1
10.2.2010 Duchill ALO Ellu ALO1
28.2.2010 Koruton ALO femm ALO1--->AVO
11.3.2010 Lab Quebec AVO Shekment AVO1
17.3.2010 Funside's AVO Nita AVO1--->VOI
18.4.2010 Koruton VOI Femm VOI1
10.5.2010 Shawn VOI Pura VOI1
5.9.2010 Koruton VOI femm VOI1--->vFIN KVA

PAKK

PVM Paikka Luokka Tuomari Tulos
5.5.2010 Vappuputki PAKK Zellie 76p. PAKK1 BH

Vepe

PVM Paikka Luokka Tuomari Tulos
24.12.2009 Funside's SOVE Nita Hyväksytty

Jälkeläiset

Syntynyt Nimi Isä/Emä Omistaja
24.10.2009 Funside's Arsenal Funside's Lady Mary Veera, Lasipisara
24.10.2009 Funside's Aloha Funside's Lady Mary Nita,Funside's
23.10.2011 Avénless Crafty Lisbeth Berry Hill Spunky, Avenless
23.10.2011 Avénless Crafty Gentleman Berry Hill Hensu, Taika jään
23.10.2011 Avénless Crafty Sailor Berry Hill femm, Koruton

Copyt

Kuvien ottajat; Rita Nygård
Kuvassa;FIN MVA&JVA Upwards Hot Dog "Hese"
Luonne; Kitu